Kevättä ilmassa

Kunnanjohtajan blogi | Julkaistu: 22.3.2018

Talvi kääntyy jo keväiseksi, samoin ajatuksemmekin hapuilevat jo kevään juhliin, kesän tapahtumiin ja uuteen kasvukauteen kaikkine vaiheineen sekä uuden rakentamiseen. Kärsämäen kesän tapahtumia ja palveluita suunnitellaan jo aktiivisesti.

Kärsämäen kyläkuvaan rakentuu ensi kesänäkin uusia rakennuksia, sillä yritysten investoinnit etenevät suotuisasti, myös teollisuusalueella. Suomelan alueen kaavatie ja ensimmäinen toimitila rakennetaan tulevana kesänä, Katsastusasema avaa hallin valmistuttua loppukesällä. Tietöitä tehdään kesän kuluessa myös Paanutiellä ja Kaaritiellä.

Suomelan leirintäalueelle rakennetaan lisää caravan -paikkoja ja aluetta parannellaan muutenkin myös tapahtumien tarpeita varten. Syksyllä Suomelassa järjestetään Lasten maatalousnäyttely, myös ulkoilmakonserttia valmistellaan elokuulle. Esperi Hoivakoti Frosterus saanee ensimmäiset asukkaansa kesään mennessä.

Kaikki uudet asukkaat toivotetaan tervetulleiksi Kärsämäelle. Tietoja asunnoista, asumisesta, palveluista ja tapahtumista löytyy osoitteista karsamaki.fi ja visitkarsamaki.fi. Käykääpä tutustumassa ja peukuttamassa myös Kärsämäen facebook-päivityksiä. Jaetaan tietoa positiivisten tarinoiden pitäjästä!

Hyvää hiihtokautta on vielä useita viikkoja jäljellä. Liikutaan ja iloitaan puhtaasta luonnosta monin tavoin ja positiivisin mielin.

Esa Jussila, kunnanjohtaja