Koronakin voitetaan turnauskestävyydellä
Maailmalta levinnyt koronaviruksen aiheuttama pandemia vaikuttaa meidän kaikkien elämään monin tavoin. Koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, kokoontumiset ovat rajoitettuja. Kaikessa korostetaan fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä. Liikkumista tulee rajoittaa ja käsiä tulee pestä aina tilaisuuden tullen, ja muulloinkin. Suomen hallitus ja asiantuntijat ovat näin nähneet hyväksi ja linja näyttää olleen oikea. Pandemia on käyttäytynyt maassamme ja alueellamme rauhallisesti. Hoidon kapasiteetti on riittänyt ja hoitotarvikkeetkin ovat riittäneet, vaikka mm. suojainten hankinnassa on ollut merkittäviä haasteita.
Vaikka tilanne on nyt rauhallinen, tulee kaikkia viranomaisten määräyksiä edelleen noudattaa tarkasti ja tunnollisesti. Jatkossa kaikki sairastuneet eristetään, kunnes paranevat ja sairaudelle altistuneet puolestaan laitetaan viralliseen kotikaranteeniin. Näiden ihmisten on erityisen tärkeää noudattaa annettuja ohjeita.
THL:n johtaja suosittelee jo kankaista hengityssuojainta kaikille kansalaisille yleisillä paikoilla.
Jos voit välttää lähikontaktia – vältä. Se, minkä voit tehdä kotona – tee kotona. Estetään edelleen yhdessä tartuntojen leviämistä.
Kaikille hyvää kevättä, muutaman kuukauden kuluttua on pahin epidemiakin jo voitettu!
Esa Jussila, kunnanjohtaja