Koronavirusinfoa
Koronatilanne on Kärsämäen alueella pysynyt toistaiseksi rauhallisena. Tartuntaryppäiden ilmaantuminen ja joukkoaltistumiset ovat kuitenkin mahdollisia myös meillä. Monet viime aikoina eripuolilla maata ilmaantuneet tautiryppäät ovat saaneet alkunsa muun muassa nuorten aikuisten illanvietoista ja yökerhoista. Myös harrastusten piirissä ja työpaikoilla on jouduttu vastakkain korona-altistumisten kanssa.
Vaikka ohjeistukset ja muistutukset saattavat jo väsyttää, on ryppäiden ilmaantuessa kuitenkin jälleen muistutettava perusasioista koronaviruksen torjunnassa. Näistä tärkein on se, ettei liikkeelle lähdettäisi vähäisissäkään flunssan oireissa. Jos siis vähänkään tuntee, ettei ole täysin terve, kannattaa pysyä kotosalla. Myös turvavälejä ja käsi- ja yskimishygieniaohjeita sekä maskisuosituksia on syytä noudattaa. Koronavirus on harvoin vaarallinen nuorille ja hyväkuntoisille ihmisille, mutta oireetonkin saattaa tartuttaa ja altistaa muita.
Jos henkilöllä todetaan koronavirustartunta, tehdään tartunnanjäljitys, jonka perusteella lähikontaktit määrätään tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Karanteenissa olevan henkilön pitää välttää lähikontaktia perheen ulkopuolisiin ihmisiin. Ulos voi mennä, jos ei mene muiden ihmisten lähelle. Esimerkiksi työhön, kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin tai kauppaan sen sijaan ei saa mennä, koska näissä paikoissa lähikontaktia on vaikea välttää.
Osaltasi voit auttaa tartuntojen jäljittämisessä lataamalla Koronavilkku-sovelluksen älypuhelimeesi. Se on THL:n tuottama sovellus, jonka avulla saa tiedon mahdollisesta koronavirusaltistumisesta. Sovellus pohjautuu siihen, että puhelin tallentaa tiedot eri käyttäjien kohtaamisesta puhelimen lähettämän satunnaisen tunnuskoodin perusteella. Mikäli koronavirustauti todetaan, Koronavilkkua käyttävä henkilö saa terveydenhuollosta avauskoodin, jonka voi syöttää sovellukseen ja näin varoittaa kohdattuja ihmisiä mahdollisesta altistumisesta. Voit myös itse saada varoituksen, jos olet altistunut.
Muistetaan siis edelleen jaksaa noudattaa ohjeita ja suosituksia, jotta välttäisimme tartunnat ja karanteenit mahdollisimman hyvin.
Koronaviruksen voitamme yhdessä.