Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa 1.1. – palvelut jatkuvat tutuissa palvelupaikoissa ja numeroissa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistää toimintansa vuodenvaihteessa. Pohde toimii koko Pohjois-Pohjanmaan alueella ja järjestää alueen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut 1.1.2023 alkaen.
Palvelun tuottajana Kärsämäellä jatkaa tuttuun tapaan Terveystalo. Asiakkaita palvellaan nykyisissä toimipaikoissa ja puhelinnumeroissa edelleen nykyisellä henkilöstöllä.
Asiakkailta vuodenvaihteen muutos ei vaadi toimenpiteitä, eikä sote-palveluihin tarvitse erikseen olla yhteydessä. Ajanvaraukset, palvelusetelit ja lähetteet pysyvät voimassa edelleen vuodenvaihteen jälkeen. Myös asiakas- ja potilastiedot säilyvät ja siirtyvät hyvinvointialueelle.
Jatkossa hyvinvointialueen vastuulla olevat palvelut esitellään hyvinvointialueen uusilla verkkosivuilla. Hyvinvointialueen sivusto avataan 1.1.2023 ja se täydentyy alkuvuoden aikana.
Kärsämäkisiä koskevat hyvinvointialueelle siirtyvät palvelutiedot löytyvät jonkin aikaa alkuvuodesta myös Kärsämäen kunnan sivuilta, mutta sivuja ei niiden osalta enää aktiivisesti päivitetä.
