THL suosittelee riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille kolmatta koronarokoteannosta 3.3.2022

Tiedote | Julkaistu: 19.5.2022

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että aiemmin määriteltyihin vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille annetaan kolmas koronarokoteannos, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on ohjeistettu jo aikaisemmin tarjoamaan tehosteannoksia.

Lisäksi THL suosittelee, että mahdollisuus kolmansiin rokoteannoksiin tarjotaan myös muille kuin riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille vähintään kuusi kuukautta toisesta rokoteannoksesta, jos se on tarpeen muusta kuin lääketieteellisistä syistä, esimerkiksi matkustamisen vuoksi.

Lapsilla ja nuorilla vakava koronatauti on hyvin harvinainen ja kahden rokoteannoksen teho on säilynyt hyvänä vakavia tautimuotoja vastaan. Perussairaudet kuitenkin lisäävät myös lasten ja nuorten riskiä sairastua vakavaan koronavirustautiin.

  1. koronarokoteannosta:
  • 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille
  • 70 vuotta täyttäneille monisairaille
  • iäkkäiden hoivakodeissa asuville
  • iäkkäille koti- tai omaishoidon piirissä oleville sekä muille iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet, ja jotka eivät pärjää yksin kotona

Rokote voidaan antaa neljännen annoksen kohderyhmiin kuuluvalle henkilölle, kun kolmannesta annoksesta on kulunut 3 kuukautta.

Koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta.

Alla puhelinnumero ja ohjeet, josta itse soittamalla ajan voi varata.

Rokotusaika varataan SOITTAMALLA terveyskeskukseen p.044-4456 941, valitse linja numero 4, avoinna klo 10-15. Noudattakaa ja kuunnelkaa loppuun asti takaisinsoittojärjestelmän ohjeet.

Kun soitatte takaisinsoittojärjestelmään, odotelkaa rauhassa yhteydenottoa. Soitamme teille takaisin 0-5 työpäivän kuluessa.

Jos rokotteita on, aika on varattavissa, mutta muutoin ellei rokotteita ole saatu, TeleQ tiedote ilmoittaa tilanteesta erikseen. Muista Teleq:n linjoista EI OLE SAATAVILLA KORONAROKOTE AJANVARAUSTA.

Koronarokotukset kesä tauolla 6.6.-26.6.2022 välisenä aikana.