Kodiksi Kärsämäki – turvallinen ja luova maaseutukunta

Kärsämäki on eteenpäin katsova maaseutukunta, jossa on rakentava, kannustava ja luova ilmapiiri.

Meillä jokainen voi ja saa olla ylpeästi juuri omanlaisensa kärsämäkinen. Kärsämäkisyyteen kuuluu luovuutta, hyppysellinen rohkeutta sekä kyky tarkastella asioita moninkurisista näkövinkkeleistä. Kärsämäkiset yritykset, kulttuuritapahtumat, artistit ja persoonat ovat tulleet tutuiksi ympäri maailmaa. Positiivisesta ajattelutavasta ja tekemisen meiningistä syntyvät ainekset uusiin menestystarinoihin jatkossakin.

Jos olet haaveillut rauhallisesta ja idyllisestä elämästä maaseudulla hyvien yhteyksien varrella, sopii Kärsämäki sinulle paremmin kuin arvaatkaan. Meille ollaan aina tervetulleita!

Positiivisten tarinoiden kunta

Kärsämäki on täynnä positiivisia tarinoita ja onnistumisia niin kulttuurissa kuin elinkeinoelämässäkin. Täällä ei murjoteta, vaan uskotaan omaan tekemiseen ja kannustetaan myös muita. Kärsämäki on kansainvälisestikin tunnettu mm. kulttuuritapahtumista.

Sujuvat ja nopeat yhteydet

Kärsämäki sijaitsee valtateiden risteyskohdassa keskellä Suomea. Täältä pääsee helposti jokaiseen ilmansuuntaan. Ajomatkaa Oulun lentokentälle on vain reilu tunti. Perinteisten yhteyksien lisäksi meillä pelaa myös tietoliikenne kunnan rakennuttaman valokuituverkon välityksellä.

Viihtyisyys ihmisistä ja luonnosta

Kärsämäen viihtyisyys syntyy helposti lähestyttävistä ihmisistä, yhteisöllisyyden mahdollisuudesta, elämisen vaivattomuudesta sekä upeasta maaseutuympäristöstä laavuverkostoineen. Täällä sinulla on vapaus ja tilaa pysähtyä.

Eteenpäin katsova ja kehittyvä

Emme haikaile menneistä ajoista, vaan kuljemme jatkuvasti eteenpäin. Panostamme toimivaan infraan ja tuemme yrittäjyyttä sekä investointeja mm. nopealla päätöksenteolla. Asukaslukuun suhteutettuna Kärsämäki onkin Suomen yrittäjävetoisimpia kuntia.

 

Turvallinen ja toimiva arki

Kärsämäki on yksi Suomen turvallisimmista kunnista. Täällä lasten on hyvä kasvaa ja harrastaa monipuolisesti. Panostamme opetuksen laatuun ja tarjoamme perheille monipuoliset mahdollisuudet ja palvelut perhearjen pyörittämiseen.

Sinustakin kärsämäkinen?

Kärsämäkisyys on yhteensitova samaistumisen tunne, josta jokainen kärsämäkinen voi olla ylpeä. Se muodostuu alueen vahvasta sisäisestä elinvoimasta ja eheydestä, sekä uskosta tulevaisuuteen ystävien, läheisten ja tuttavienkin tuella. Tervetuloa Kärsämäelle!