Kärsämäen perhekeskus

Logo, Kärsämäen perhekeskuks

Kärsämäen perhekeskuksen johtaja Ira Toppinen p 044 4456840. ira.toppinen@karsamaki.fi
Kärsämäen perhekeskuksen koordinaattorit Margareetta Vilppola 044-445 6812 ja Riikka Parttimaa

Mikä on perhekeskus?

Perhekeskus tarkoittaa kunnan tai alueen lähipalvelujen verkostoa, joka tukee ja edistää lasten ja nuorten hyvää arkea ja koko perheen terveyttä ja hyvinvointia.

Mitä tukea tai palveluja perhekeskuksesta saa?

Perhekeskuksen palveluissa ja toiminnoissa edistetään lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointia sekä tarvittaessa tuetaan varhain esimerkiksi Lapset puheeksi –toiminnalla tai positiivisen pedagogiikan keinoin.Toisinaan eri elämäntilanteissa ja lasten haasteissa tarvitaan tukea. Saat apua perhekeskuksesta esimerkiksi, kun perheessäsi on huolta lapsen kasvusta, kehityksestä tai oppimisesta sekä oireilusta. Saat tukea myös jos, olet sairas tai väsynyt. Perheessäsi voi myös olla huoli  vanhemmuudesta, taloudesta tai päihdeongelmasta. Tarjoamme sopivaa tukea oikeaan aikaan.

Miten perhekeskus toimii?

Sovitamme yhteen perheiden tarvitsemia palveluja niin, että perheesi saa kokonaisvaltaista ja tarpeenmukaista tukea huoliinsa. Verkostomainen toimintapa tarkoittaa sitä, että saat apua tai tukea sieltä, missä asiat tulevat puheeksi. Tuen ja avun tarve arvioidaan aina yhdessä perheesi kanssa. Sinun ja perheesi kokemus on pohjana sopivan tuen saannille. Tarvittaessa sovimme kanssasi toimijoiden verkoston kokoamisesta, jotta saadaan riittävä tuki ja ymmärrys huolen hälventämiseksi.  Palvelut voivat sovittaessa jalkautua kotiin, varhaiskasvatuksen yksikköön, kouluun tai kohtaamispaikkaan.Toiminta perustuu kunnittain tai alueittain sovittuihin yhteistoimintarakenteeseen, käytäntöihin ja toimintaperiaatteisiin. Perhekeskus tarjoaa myös sähköisiä palveluja.

 

Kärsämäen Perhekeskuksen Facebook-sivu

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use.
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons.
Type: OAuthException
2 vuotta sitten
Kärsämäen Perhekeskus

Pihaleikkituokiota on tarjolla ja välinevarastot ovat auki heinäkuussa seuraavasti. ... Näytä lisääNäytä vähemmän

2 vuotta sitten
Kärsämäen Perhekeskus

Tänään 7.7. Iltatori Konttilan pihalla 16-19.00, Tervetuloa! ... Näytä lisääNäytä vähemmän

2 vuotta sitten
Kärsämäen Perhekeskus

Jo ensi maanantaina 5.7. on ensimmäinen tapaaminen 10-12. ... Näytä lisääNäytä vähemmän

Jo ensi maanantaina 5.7. on ensimmäinen tapaaminen 10-12.
2 vuotta sitten
Kärsämäen Perhekeskus

Vanhan koulun tyhjennys Opintiellä on loppusuoralla. Tänään 30.6. ja huomenna 1.7. on siellä on "avoimet ovet" 10-16 välillä ja loput tavarat saa hakea pois ilmaiseksi. ... Näytä lisääNäytä vähemmän